Matkailutien päivittäminen

Vihreän kullan kulttuuritien uudistamisen taustalla on ollut Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Xamkin ja Suomen Metsämuseo Luston yhdessä toteuttama kehittämishanke. Hankkeen tavoitteena oli herättää vuosituhannen vaihteessa rekisteröity matkailutie uudelleen henkiin uudelleenkonseptoinnin ja digitalisoinnin avulla. Hanke sai Etelä-Savon maakuntaliiton kautta Euroopan aluekehitysrahaston osarahoitusta ajalla 1.1.2021-31.12.2022.

Vihreän kullan kulttuuritien ydinviesti ja tutustumiskohteet kiinnitettiin vielä selkeämmin metsäkulttuuriin, -historiaan ja eteläsavolaiseen metsäsuhteeseen.  Päivityksen myötä reitille vakiintui 16 vierailukohdetta. Hankkeen aikana reitille luotiin kattava virtuaalikartta Outdooractive-alustalle, joten reittiin tutustuminen on mahdollista nyt myös digitaalisesti. Matkailutiestä löytyy kattavaa tietoa myös reitin alueen kuntien ja Visit-organisaatioiden sivuilta, sosiaalisen median kanavista sekä Seikkailumuikku.fi-blogista.

Ilmakuva Pien-Toijolan Talonpoikaismuseon pihapiiristä. Kuvan alaosassa näkyy aitta, peltoa ja metsää. Kuvan yläosissa vesistöä ja metsää.
Pien-Toijolan talonpoikaismuseon maisemia Ristiinassa. Kuva: Jere Hirvonen
Reilu kymmenen vastaleivottua pettusämpylää lautasella.

Vihreän kullan kulttuuritie on elävää kulttuuriperintöä, mutta sillä on myös koko ajan kiinnitys historiaan ja perinteeseen. Matkailija tulisi johdattaa kiinnostavasti osaksi metsän tarinaa tuhansien, satojen tai vuosikymmenien taakse, mutta havahduttaa myös näkemään metsän moninaisia merkityksiä ja mahdollisuuksia tässä ja nyt. Voisiko tulevaisuuden reitillä syödä hotelliaamiaiseksi pettujauhoilla leivottuja metsäisiä sämpylöitä, maistaa illallisella metsän kätköistä löytyneitä tryffeleitä tai juhlia notkuvan pitopöydän ja mystisten tarinoiden äärellä menneisyyden juhlia?

Hankekehittämisen aikana pettua testattiin leivonnassa kotitalousopettaja ja petsuri Sonja Haapakosken opastamana. Maku ja tuotteen tarinallisuus sopisivat erinomaisesti tulevaisuuden matkailureitille, jos pettujauhon saatavuus voitaisiin turvata yrityksille. 

Kuvassa pettusämpylöitä.
Kuva: Vihreän kullan kulttuuritie

Hotelli Punkaharjulle kehitettiin puolestaan tryffelitapahtumaa, jossa piilossa kasvavat tryffelit löytyivät koulutettujen koirien sekä tryffeliasiantuntija Kirsi Saloniemen avulla – ja Hotelli Punkaharjun keittiö loihti niistä upean illallisen. Tapahtuma herätti kiinnostusta ja se on saamassa jatkoa Tryffeliviikonloppuna tulevaisuudessa.

Tryffeleitä löytyi Punkaharjun Aseman Taidelaiturin pihapiiristä Kirsin tryffeleiden etsintään koulutetun lagotto-koiran avulla. Kuvassa Kirsi esittelee löytynyttä tryffeliä.

Kuva: Vihreän kullan kulttuuritie

Kuvassa tryffeliasiantuntija Kirsisaloniemi on polvillaan maassa lagottokoiransa kanssa ja esittelee löytynyttä herneenkokoista tryffeliä kädessään. Taustalla seisoo ihmisiä katsomassa.

Joka kesällä kyykkii, se kekrinä ryyppii

Tapahtumaan rakennettu entisaikojen kekripöytää muistuttava kekripöytäasetelma. Pöydällä on saviastioita, joissa on puuroa ja kananmunia. Keskellä pöytää iso kannu ja vanha maitokanisteri, missä on niittykukkia. Astioiden välissä kynttilöitä. Pöytä on esillä Pien-Toijolan talonpoikaismuseon päärakennuksen tuvassa.

Talonpojan elämä painottui työhön ja myös huoleen leivän riittävyydestä vaihtelevien sääolosuhteiden ja niukkuuden keskellä. Kekrijuhlalla olikin erityisen tärkeä rooli yhteisön sosiaalisen elämän, tulevaisuususkon ja hyvinvoinnin näkökulmista. Kun jaksoi ensin vuoden tehdä töitä, oli palkkana notkuva pitopöytä ja karnevalistinen juhlatunnelma. Kekrinä oli lupa syödä aamusta yömyöhään, ja kylläisen vatsan nähtiin symboloivan tulevan vuoden satoa. Tarjolla oli myös runsaasti viinaksia, sillä hyvän humalan nähtiin olevan merkki yhtä iloisesti lainehtivasta viljapellosta tulevana kesänä.

Kuva: Asta Vaittinen

Kuvassa iso kokko palaa pellon reunalla. Kokon takana koivuja, joiden välistä näkyy vesistöä.
Kuva: Asta Vaittinen

Kekri oli monella tavalla symbolien ja tulevaisuuteen tähtäämisen juhla. Sato oli korjattu ja vuoden raskaimmat työt tehty. Ennustettiin tulevaa, kokoonnuttiin kekrikokolle, saunottiin sekä otettiin vastaan talosta toiseen kiertävää kekripukkia tai toisilla seuduilla valkoisiin pukeutuneita kekrittäriä. Maailman nähtiin olevan nurinkurin; oli lupa tehdä poikkeuksellisia asioita ja nousta hetkellisesti palvelusväestä ilonpitäjäksi. Kekri sijoittui laskennallisesti myös kummalliseen ajankohtaan: siihen päättyi vanha vuosi, mutta ennen uuden vuoden alkua oli erikoinen 12 päivän ajanjakso, joka ei kuulunut kumpaankaan vuoteen. Sen aikana oli mahdollisuus katsoa tulevaa, mutta myös ottaa vastaan vieraita jo menneen maailman ihmisistä.

Lammas lepää pellolla. Taustalla aitta-rakennuksia.
Kuva: Asta Vaittinen

Kekrijuhlan modernisoimisella matkailun osaksi ja autenttiseen talonpoikaismiljööseen on useita päämääriä. Matkailusesongin ulkopuolella syksyinen tapahtuma pidentää parhaimmillaan matkailijoiden liikkumista alueella, tutustuttaa kulttuurihistoriallisesti merkittävään kohteeseen, tiivistää yhteisöllisyyden kokemuksia ja tuo tietoa suomalaisten kulttuuriperinnöstä ja vanhoista tarinoista. Vaikka kekri on monella tavalla agraariyhteiskunnan juhla, on sillä paljon tarttumapintaa myös tämän ajan ihmisten elämään. Ruoan alkuperän, omien juurten pohdiskelun, kädentaitojen, yhdessä olemisen ja –tekemisen arvostus lukeutuvat yhtä lailla meidän aikamme ihmisen kiinnostuksen kohteisiin.

Neljä naista leipoo karjalanpiirakoita kapean pöydän äärellä. Pöydällä leivonta-alustoja, piirakkakaulimia, jauhoja ja riisipuuroa kulhoissa.
Perinteisten karjalanpiirakoiden tekoa. Kuva: Asta Vaittinen

Lokakuussa 2022 juhlittiin Kekrijuhlia Ristiinassa sijaitsevalla Pien-Toijolan talonpoikaismuseolla. Tapahtuma toteutettiin viiden alueellisen hankkeen ja kolmen paikallisen seuran yhteistyönä, mikä mahdollisti sisältörikkaan kulttuuritapahtuman. Tapahtuma sai hyvän vastaanoton niin kävijöiden kuin järjestäjien puolesta ja Kekrijuhlista aiotaankin tehdä vuosittainen tapahtuma. 

Kuvia lokakuun 2022 Kekrijuhlat-tapahtumasta: